3M – sivuston uudistaminen

Haimme joustavaa työkalua ja sivustoa, jolla tiedottaa jälleenmyyjille ja loppukäyttäjille 3M ikkunakalvoista. Edellinenkin sivusto oli ollut ihan hyvä ja toimiva työkalu. 

Uutta ikkunakalvot3m.fi -sivustoa parannettiin aiemmasta paljon, esimerkiksi jälleenmyyjien löytäminen ja mobiilina käyttäminen tehtiin selkeästi helpommaksi.

Olen huomannut asiakkaiden ja jälleenmyyjien kokeneen uudistuksen erinomaisena. Selkeästi näen, että tässä on ollut myynnin kannalta positiivista kehitystä.

Päätöksen, kenen kanssa uutta työkalua ja sivustoa lähdetään rakentamaan, tein pitkälti aikaisempien kokemusten perusteella. Tiesin jo ennalta Vapauttamosta ja Mobiconista; meillä oli hyviä kokemuksia jälleenmyyjän kautta ja sain sieltä selkeän suosituksen.

Asiakaskokemuksen ymmärrys oli myös painava asia. Se oli tärkeää, että sinulla oli tietoa ja näkemystä myös kiinteistöalasta. Plussana vielä nämä referenssit, mitä olet toisille asiakkaille tehnyt.

Mistä olen erityisesti pitänyt on luotettavuus, nopeus ja ammattitaitoisuus. Minun ei ole tarvinnut huolehtia asioista mitä on sovittu. Aikataulut on pitäneet ja yhteistyö on ollut helppoa. Kaikki on mennyt niin kuin on pitänyt.

Tarjositte nopeita valmiita ratkaisuja, mitkä minun oli helppo hyväksyä. Ehdotukset ovat olleet äärimmäisen hyviä. Kaikki on tullut valmiina tyyliin: näyttääkö hyvältä näin, tehdäänkö näin?

Nyt meillä on brändin mukaiset joustavasti päivitettävät sivut, jotka palvelevat 3M:n bisnestä.

Ilman Vapauttamoa emme olisi saaneet tätä uudistusta vielä ollenkaan näin pitkälle. Suosittelen varauksetta Mobiconin Vapauttamo-palveluja.

Hannu Heikkilä
Market Development Supervisor
3M Renewable Energy Division

Keilaranta 6, Espoo
Office: 358 9 5252556
www.ikkunakalvot3m.fi

Ei kommentteja vielä.

Kommentoi

You must be Kirjautunut to post a comment.